Luonnon äänet

                                                                       Jean Sibelius Ainolan metsässä 1939. Museoviraston kuvakokoelmat, BY CC 4.0

Kilinää, kolinaa ja puheensorinaa. Pääkaupunkiseudun rauhattomuus häiritsi Jean Sibeliusta ja hänen sävellystyötään. Oli siis päästävä pois melun ja houkutusten keskeltä rauhallisempaan ympäristöön. Ratkaisu ongelmaan löytyi Tuusulanjärven ympäristöstä, jonne perhe rakennutti talon. Kielomäelle kohonnut talo ristittiin Ainolaksi. 

Ainolan tontti on nykyään yli neljän hehtaarin kokoinen, ja se sisältää suuren puutarhan sekä metsäalueen. Ainolan tuoma hiljaisuus oli Jean Sibeliukselle tärkeää, sillä hän sävelsi mielessään. Hän pystyi kuvittelemaan 200-henkisen orkesterin, takarivin soittajia myöten. Sibeliuksen tyttäret oppivat leikkimään hiljaa, sillä hyräilykin saattoi sekoittaa Sibeliuksen sävelet. Talossa ei myöskään Jean Sibeliuksen aikaan ollut juoksevaa vettä, sillä hän koki, että veden kolina putkissa häiritsisi hänen työtään. Sen sijaan luonnon äänet eivät häirinneet häntä ollenkaan. 

Sibelius kävi päivittäin kävelemässä Ainolan metsissä. Hän on sanonut luonnon olevan hänelle tärkein inspiraation lähde. Hän istui usein Ainolan metsässä, temppeliksi kutsutulla alueella, juurakkotuolissa säveltämässä. Kaupunkiin mennessä Sibelius kantoi mukanaan sammaltäytteistä tulitikkuaskia, jotta hän pystyi haistelemalla palauttamaan mieleen metsän tuoksut.

Metsässä musiikki soi kaikkialla. Sibelius kirjoitti teininä sedälleen kirjeessä kuvittelevansa että: “varikset ovat oboeita, harakat fagotteja, kalalokit klarinetteja, rastaat alttoviuluja, tiltaltit viuluja, kyyhkyt selloja, laulurastas huilu, ja pihalla oleva kukko kapellimestari”. Sibeliuksella oli absoluuttinen sävelkorva, joten hän kuuli, missä sävelessä mikäkin lintu lauloi. Hänen mukaansa esimerkiksi punatulkku lauloi D-mollissa, kun taas käki sen sijaan kukkui epävireisesti. Linnuista tärkein hänelle oli joutsen, joka hänen mukaansa kuulosti trumpetilta. Hän on kirjoittanut asiasta päiväkirjaansa:  ”Joutsenet ovat minulla aina mielessä. Kummallista todeta, ettei mikään koko maailmassa, olipa taidetta, kirjallisuutta tai musiikkia, vaikuta minuun, sillä lailla kuin nämä joutsenet + kurjet + villihanhet. Niiden äänet ja olemus.” Joutsenten muutto keväisin ja syksyisin oli merkittävä hetki, jota odotettiin. Kun joutsenet saapuivat järvelle, Halosenniemestä lähetettiin sana, ja miehet saattoivat katsella lintuja rantaan asetetuilta tuoleiltaan tuntikausia.

Luonnon tuoma inspiraatio yhdisti taiteilijayhteisön taiteilijoita. Pekka Halonen on kuuluisa talvimaisemistaan. Hän lahjoitti yhden teoksistaan Sibeliukselle 50-vuotissyntymäpäivälahjana. Tämä teos on vieläkin esillä Ainolan salin seinällä. Naapuri ja lankomies Eero Järnefelt sen sijaan maalasi silkkiuikkuja, sammakoita ja kolin maisemia. Taiteilijat imivät inspiraatiota myös toistensa teoksista, ja he käyttivät usein samoja teemoja teoksissaan. Esimerkiksi mänty on toistuva aihe heidän töissään. Mänty on pohjoismaalaisen identiteetin symboli. Sen juuret menevät syvälle maahan ja latva nousee korkealle taivaisiin. Sibelius on säveltänyt oman pianokappaleen männylle nimeltä “Yksinäinen honka”. 

                                                                                                                   Eero Järnefelt, Maisema Kolilta. Kansallisgalleria.

Jean Sibeliuksella oli erityinen ominaisuus, joka herätti luonnon hänelle eri tavalla henkiin. Hänellä oli synestesia. Tämä tarkoitti, että myös värit soivat hänelle musiikkina. Keltaiset auringonsäteet soivat hänelle D-duurissa, punaiset kukat C-duurissa, keväänvihreä F-duurissa ja taivaansininen A-duurissa. Talvista kuvaa katsoessa hän on myös maininnut pystyvänsä tuntemaan lumen hajun. Sibelius ei kuitenkaan puhunut kyvystään paljon mahdollisesti siksi, että olisi kuulostanut aikalaisten mielestä hieman hullulta.  

Ennen Sibeliuksen kuolemaa syyskuussa vuonna 1957 kurjet kävivät jättämässä jäähyväisensä. Yksi niistä lensi niin läheltä Ainolan yli, että säveltäjä näki kurjen ensimmäistä kertaa vuosiin kaihista huolimatta. ”Siinä ne olivat ne minun nuoruuteni linnut”, Sibelius totesi ihastuneena. 

Sibelius haudattiin hänen toiveidensa mukaan Ainolan puutarhaan Ainon omenapuiden alle.