Sodan sävelet
Sisällissodat syntyvät hajaantuneen kansan konflikteista. Ne koskettavat niin sotilaita, lapsia kuin taiteilijoitakin. Sodan ulottumattomille on vaikea päästä, eikä missään ole välttämättä turvallista. Sibeliuksen perhe joutui kokemaan useat sodat, jotka piinasivat Suomea 1900-luvulla. Sisällissota pakotti perheen hylkäämään kotinsa, turvallisempaa paikkaa etsiessä. Ajan kokemukset ja pelon tunteet pinttyivät lasten muistoihin, joista he ovat myöhemmin paljon kertoneet.
15. maaliskuuta 1917 Venäjällä tapahtui vallankumous. Keskustelu Suomen itsenäisyydestä alkoi pian kantautua monen suomalaisen korviin. Suomen kansa oli kuitenkin jakautunut ja konflikteja alkoi syntyä valkoisten ja punaisten välille.
Samaan aikaan Ainolassa “korkean isänmaallisen huuman vallassa”, Jean Sibelius antoi oman poliittisen kantansa säveltämällä Jääkärimarssin. Tähän aikaan ei kuitenkaan vielä tiedetty, että jääkärit suuntaisivat aseensa punakaartilaisia vastaan heidän palattua Suomeen. Alkuperäinen ajatus oli kouluttaa jääkäreitä mahdollista itsenäistymistaistelua varten venäläisiä joukkoja vastaan.
6. joulukuuta eduskunta hyväksyi senaatin itsenäisyysjulistuksen. Tilanne oli kuitenkin sekava, sillä yksikään valtio ei halunnut tunnustaa Suomen itsenäisyyttä. Jean Sibelius ei mainitse itsenäistymistä päiväkirjassaan. Sen sijaan hän syrjäytyi Ainolaan ja keskittyi sinfonioiden sävellykseen.
Vuoden 1918 alussa konflikti punakaartien ja suojeluskuntien välillä kärjistyi ja sisällissota puhkesi. Sibeliusten tytär Katarina, joka opiskeli tuohon aikaan Helsingissä joutui keskelle ampumavälikohtausta. Hän oli juossut toverinsa kanssa pakoon ja piiloutunut rappukäytävään: “Kerran avasimme oven ja silloin tähtäsi ohikulkeva punakaartilainen meihin, emmekä tietenkään uskaltaneet mennä ulos.” Katarina hankki punakaartilta matkustusluvan ja matkusti junalla Ainolaan turvaan.
Ainolakaan ei kuitenkaan ollut sisällissodan ulottumattomissa. Järvenpään alue joutui tiukasti punakaartin kontrolliin, ja Sibelius oli huolissaan perheensä turvallisuudesta. Runoilijatohtorin, Schybergsonin teloitus lisäsi pelkoa taiteilijoiden joukossa. Huhujen mukaan myös Sibelius oli jonkinlaisella tappolistalla Jääkärimarssin säveltäjänä. Tunnelma kiristyi entisestään, kun punakaartilaiset kielsivät Sibeliusta liikkumasta tonttinsa ulkopuolelle. Ainola ratsattiin useampaan otteeseen aseita ja elintarvikkeita etsittäessä. Tuolloin teini-ikäinen Sibeliuksen tytär, Katarina, kirjoitti päiväkirjaansa näin: “Tänään kävivät punakaartilaiset hakemassa aseita. Roiston näköisiä olivat - pappa ei voi niitä unohtaa. Enkä minäkään - eivät ne kivääreineen, hommineen yhtään sopineet rauhalliseen Ainolan pihaan.” Sibelius pysyi tilanteessa tyynenä ja rauhoitti lapsiaan soittamalla flyygeliä.
Sibeliuksen ystävä, kapellimestari Robert Kajanus, oli huolissaan Sibeliuksen tilanteesta ja lähti hakemaan perhettä turvaan Helsinkiin punakaartin luvalla. Lähdön aikana tunnelma oli sekava. Katarinan mukaan palvelijat itkivät, Sibelius oli hermostunut ja Aino vihainen. Perhe matkusti täydellä junalla Lapinlahteen. Margareta Jalas, tuolloin kymmenvuotias Sibeliuksen tytär, muisteli myöhemmin junareissua haastattelussaan: “Juna oli aivan täynnä venäläisiä sotilaita. Jotkut heistä ottivat meidät lapset syliinsä. Meitä vähän pelotti, kun istuimme aivan vieraiden miesten sylissä, joiden kieltä emme ymmärtäneet, mutta he olivat ystävällisiä ja yrittivät jutella meille. Isä, äiti ja setä Kajanus seisoivat täyteen pakatulla käytävällä.”
Helsingissä perhe majoittui Jean Sibeliuksen veljen, Christian Sibeliuksen luo, Lapinlahden mielisairaalaan. Ahtaiden tilojen lisäksi kärsittiin ruokapulasta. Helsingissä ruoka-annoksia säännösteltiin ankarasti. Sibelius käytti omalaatuisia ratkaisuja ruoan säästämiseksi. Hän laihtui keväällä jopa kaksikymmentä kiloa “sikaridietillään”. Lisäksi, säästääkseen toisten vähäisiä ruokavaroja hän kävi itse ravintoloissa syömässä. Ravintolat pyrkivät ylläpitämään ylellisyyden häivettä myös sodan aikaan, joka huvitti Sibeliusta. Ravintolassa hänelle tarjoiltiin kristallikulhossa yksi muna.
Sekava tilanne ei estänyt Sibeliusta säveltämästä. Christian Sibeliuksen tyttären, Riitta Sibeliuksen mukaan Sibelius sävelsi valtavien matka-arkkujen keskellä sikaria poltellen, samalla kun punakaartilaiset etsivät aseita talosta: “Toinen punikki kysyi, että onko siellä mitään. Tämä vastasi, että siellä oli varmaan se päähullu [Lapinlahti oli mielisairaala]! Aseita he eivät löytäneet, sillä ne oli piilotettu vintille. Ja niitä oli paljon. Nuoret miehet kulkivat usein sitä kautta, kun he hiihtivät pois Helsingistä. Sillä matkalla ammuttiin monta, mutta moni pääsi perille.”
Jääkäreiden saavuttua Suomeen alkoi punakaartin tappio näyttää väistämättömältä. Huhtikuussa viimeiset Helsingin punakaartilaiset kärsivät tappion ja pian järjestettiinkin kunnianosoituskonsertti saksalaisten sotavoimien päällystölle, jossa Sibelius johti Jääkärimarssin. Punainen terrori vaihtui valkoiseen terroriin. Monia teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä ja noin 80 000 punaista suljettiin vankileireihin. Jean ja Aino Sibeliukselle jäi sodan jälkeen sitkeä kammo punaisia kohtaan, sillä sisällissota oli vienyt heiltä monta ystävää.
Sodan jälkeen Sibeliukset palasivat takaisin Ainolan rauhalliseen ympäristöön. Jean Sibelius kärsi pitkän nälkäkuurin aiheuttamista terveysongelmista. Hän sulkeutui kotiinsa säveltämään viidettä sinfoniaa. Margareta Jalas muisteli kotiin paluuta Suomen kuvalehden haastattelussa: “Kun sitten keväällä palasimme kotiin, oli keittäjämme pahoillaan, kun ei ollut voinut valmistaa juhla-ateriaa, kuten oli aikonut. Mutta meidän mielestämme hänen keittämänsä mannavelli oli parasta juhlaruokaa, mitä olla saattoi.”
Kommentit
Lähetä kommentti